tiistai 2. kesäkuuta 2015

Tohtorilla taas

No niin, lääkärillä taas. Edellinen kerta oli pari viikkoa sitten, ensimmäisellä kerralla saamamme troppimäärä ei auttanut kutinaan eikä korvatulehdukseen. Otettiin toisella kerralla siis verikoe ja aloitettiin kortisonilääkitys saman tien. Ihme lääke, kutina loppui kuin seinään kunnes alkoi taas kun kortisonin tasoa madallettiin. Korviin annettu lääke sen sijaan tuntuu tepsivän, vielä ainakin. Mutta siis tämän päiväiseen lekurikäyntiin: syy miksi tultiin oli se että verikokeista ilmeni vihdoin kutinan syy. Pieni kärsii allergiasta, on eniten allerginen huonepölylle (yläraja-arvo on 50, meidän tytöllä arvo huiteli 470:ssä) siitepölylle sekä heinille ja rikkakasveille. Tarkoitus nyt siis vaihtaa kortisoni siklosporiiniin (Atopica-lääkkeeseen). Otettiin uudet verikokeet, perusverenkuvat sekä laajempi verenkuva ja lisäksi kilpirauhaskoe sillä Sessan rauhallisuus ja sydämen hidas syke sai lääkärimme epäilemään kilpirauhasen vajaatoimintaa joka sekin voi aiheuttaa iho- ja korvaoireita.
Onneksi se oli kuitenkin väärä hälytys, me kärsimme toistaiseksi vain allergiasta ja atooppisesta ihosta. Eli maanantaina haetaan Atopica-lääkkeet ja aloitamme sen kortisonin rinnalla kunnes jälkimmäinen jätetään hiljalleen pois. Peukut ja tassut pystyyn että tepsii!
Allergia-diagnoosin jälkeen meidän talossa on alkanut suuri ja mahtava siivousoperaatio - päivittäin. Saa pölypunkit kyytiä. Mitä tahansa meidän rakkaan prinsessamme olon helpottamiseksi!

We met our doctor again. We were there three weeks ago and started the cortisone because she continued scratching her skin and eyes and ears... They took the blood test then and we had the results last week: she´s allergic to room dust, pollen and hays.. for  a start. So we went back to give more blood. This time they also wanted to know if she is suffering from hypothyrodism. But thank God it was false alarm. Now we are only allergic and atopic.
So on Monday morning I will pick up new drugs for her, this time it´s Atopica. We will use first them both side by side, cortisone and cyclosporine (Atopica) and eventually end the cortisone. Hopefully the Atopica will do good.
After the diagnose there´s been a mighty cleaning up campaign in our house - every day. I´ve been vacuuming, dusting and wiping like a maniac so that she would feel better. Everything for our Princess.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti