4. yhteinen viikko menossa. Sessa on
edelleen kuin enkeli. Tosin ajoittain hyvin
varovainen ja ujo enkeli. Ollaan yritetty aktivoida ja leikityttää
häntä leluilla, mutta lelut eivät ole Sessan juttu. Ja ei kai ihme,
tuskin on entisessä elämässään kovasti lelujen kanssa pelehtinyt. No,
mutta
aika varmasti parantaa ja aikaahan meillä on. Meillä ei ole
ollut vielä mahdollisuutta - eikä oikein haluakaan päästää Sessaa
hihnatta juoksemaan mutta tänään lenkillä löysimme
oivan paikan kokeilla vapautta. Metsikön keskellä oiva nurmipohjainen
monttu joten suuntasimme sinne. Olin aivan varma että kun irrotan hihnan
niin Princess säntää nurmikenttää ristiin rastiin kuin kevätlaitumelle
päässyt lehmä. Juu ei. Hän jäätyi. Muutama varovainen juoksuaskel ja
sitten jäätyminen. Yritin juosta edellä, sivulla, heittää keppiä, pyöriä
pitkin nurmea. Juu ei. Prinsessa istuu kuin
patsas. Toivon sydämestäni että kukaan ei nähnyt montussa hullun lailla
juoksevaa naisihmistä jonka koira istui kuin jääpatsas kuono kohti aurinkoa
välinpitämättömän näköisenä. Jatkoimme
siis lenkkiä, hihnan kanssa. Hyvä alkuhan tämä jo oli...
Our 4th week together. She´s still an angel, though a little shy
angel every now and then. It´s hard to get her excited about playing or
running around. She´s still a bit cautious. Well, I´m sure time will
heal. And we
have lots of time.
Haven´t have chance to let her go free
outside, today we found a place to try that. I was sure she´s gonna run
like a cow on spring-field when I unlock the leash... Nope. She froze. I
tried to run ahead, throw a stick,
roll over the lawn... Nope. Still frozen. I hope nobody saw us. Human
running like a maniac around the field and a frozen dog watching what on
earth is that woman doing.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti