Re-united!

Vihdoin koitti päivä jota niin kauan olemme odottaneet! Pitkän aamupalan jälkeen pakkasimme perheen autoon ja suuntasimme kohti Uusikaupunkia. Jännitys autossa on tiheää, suorastaan veitsellä leikattavaa. Sessalla toki ei vielä ole aavistusta mihin matka vie. Mutta minä tiedän...

Finally the day we have waited for so long! After long breakfast packed the whole family in car and headed to Uusikaupunki. Car is full of excitement, mostly coming from me, Sessa doesn´t know where we are going. But I do...

Okei, jotain jännää on tapahtumassa. Se tuntuu luissa ja ytimissä. Hmm.. luu tässä voisi ootellessa maistuakin.  Okey, something is going on, don´t know what but I can feel it in my bones... Bone... yummee..

Olimme siis matkalla tapaamaan pientä rakasta Luisaa, yhtä noista kuudesta romanialaistytöistä jotka pelastettiin bukarestilaisen pentutehtailijan kynsistä, siis Sessan kohtalotoverista. Luisaa en ole tavannut vielä, mutta side tuohon koiraan on ollut henkisesti vahva. Eikä vähiten siksi että kahdesta vaihtoehdosta jouduin päättämään kumpi meille tulee, Luisa vai Sessa. Minulle paras vaihtoehto olisi ollut molemmat.. mutta meitä on perheessämme kaksi ihmistä päättämässä. Siksi yksi elämäni onnellisimmista puheluista saapuikin viikko Sessan kotiintulon jälkeen kun tuttu ihminen soitti ja sanoi että he ovat juuri varanneet Romaniasta koiran jonka nimi on Luisa.. Onnen kyyneleitä ei estänyt mikään! Luisakin pääsee kotiin, hyvään kotiin.

We were on our way to meet sweet little Luisa, one of those six girls that were rescued from the puppy miller in Romania, same place where Sessa had been. I haven´t met Luisa yet but still I feel so strong bond for that precious girl. And why so? Well, there were two girls - Sessa and Luisa - and I had to decide which one will be ours. I would have been so ready for both of them but it was not my decision alone. But then one week later after Sessa had come home I received a call, one of the happiest call ever. A friend just about 100 km away phoned and told me that they have just rescued a dog. Luisa. She´ll be coming home in a week. Tears of joy! I mean really! How lucky can a girl be!!

Luisa - little precious <3

 Siinä se nyt oli. Komea talo, komea piha. Ja aarre sisällä. Kurvasimme Fiat 500:n parkkiin ja ennen kuin sain autonoven kammettua lennähti ulko-ovi auki ja koko perhe riensi pihaan suloinen Luisa etunenässä. Perheen päät Tuija ja Antti saivat lämpimät halaukset ja tuo ihana, rakas, kaunis Luisa roppakaupalla haleja ja suukkoja. Uskomaton tunne..
Sitten se jännittävä hetki, tuntevatko tytöt vielä toisensa ja miten suhtautuvat? Irrotin Sessan turvavöistä eikä tuo ehtinyt kunnolla autosta ulos kun Luisa riensi häntä heiluen paikalle. Kuonottelivat innoissaan hetken ja lähtivät sitten yksissä tuumin kylki kyljessä juoksemaan pitkin pihaa. Yhteinen sävel löytyi heti. Ei epäilystäkään etteivätkö nuo tunteneet toisiaan. Voi iloa ja autuutta!

There it was. Handsome house, gourgeous yard. And a treasure inside. We parked our Fiat Cinque Cento in the front yard and in a second flew the front door wide open and the whole family rushed out with precious Luisa in front. We hugged our host family Tuija and Antti and then I knelt down to hug and kiss that sweet little dog. Incredible feeling..
Then the most exciting moment, will our girls remember each other? I released Sessa from the safety-belt and before I knew they were standing right next to me snout to snout with waggy tails and then turned around and ran together side-by-side around the yard. They found their tune immediately. There was no question about if they remembered  each other or not. Oh what a joyful feeling!

Yhdessä taas - Sessa ja Luisa - Re-united   <3

Seuraava jännitysmomentti koettiin sisällä kauniissa talossa. Kissat - neljä kissaa joita Sessa ei ole aikaisemmin tavannut, niinkuin ei muitakaan kissoja. Mitenkähän tämä mahtaa sujua... No hyvinhän tuo meni. Kissan tummat kasvot ja siinä tapittavat isot siniset silmät olivat ensinäkemältä kovin jännittävää ja varmin paikka ensin olikin äidin jalkojen turvallisessa huomassa. Vaan eipä tuossa kauan mennyt kun se perinteinen kaava toistui - kissa(t) edellä ja koira perässä, siis meidän koira. Luisa ei moista ollut koskaan harrastanut vaan annas olla kun oli yllyttäjä kylässä niin johan nuo juoksivat pian koko lauma ympäri taloa. Sessa - meidän pieni sekoitin - sai Luisankin pään pyörälle. 
Liekö sitten kokonaisjännitys mikä sai meidän majesteettimme häthätää kakkimaan isäntäperheen pöydänkin alle, nöyrin anteeksipyyntömme siitä! Ei meillä aina ole kyllä tapana kylässä, vielä vähemmän kotona näin toimia..

Another exciting moment was when we got inside the beautiful house - cats, four cats - which Sessa hasn´t met before, and I mean like any cat before. Well, it went well - she was first a bit scared and hided herself behind my legs but after a while it went like it usually do - running after the cats around the house and provoking Luisa to do the same. Which Luisa has ever never done before. Sessa the little agitator, sorry Tuija..
It was probably all the excitement too that made our precious little Princess to poo under the kitchen table. Sorry about that too, Tuija and Antti... She doesn´t usually do this, I swear..

                                         Sessa ja yksi maailman uusista ihmeistä - Princess meets The Cat                   kuva Tuija Talvitie

Päivä oli kaikin puolin mitä ihanin. Tytöt häärivät yhdessä, ottivat päiväunia yhdessä, kinusivat ruokaa yhdessä - tuntui olevan molemmille verissä - ja yllyttivät toisiaan vuoron perään käymään kissan hiekkalaatikolla herkuttelemassa. Niin suloista kaiken kaikkiaan - jos ei lasketa näitä kakkaleikkejä ja sitä lammikkoa jonka meidän Princess lirautti makuuhuoneen lattialle. Ulkona juoksivat kilpaa, yhdessä ja erikseen, kuka milläkin puolella aitaa. Enkä nyt mainitse kumpi siellä aidan ulkopuolella viiletti...

Such a lovely day in all. Girls hustled together, took a nap together, begged food together - it seemed to be in their blood - and spured  each other to do gags like visiting cats´ sand box and pick up some "goodies" from there.  So lovely - if not counting the poo-plays and the pee-puddle our Princess decided to do in one of the bedrooms.
They ran around the yard, together and singly, in different sides of the fence. Not mentioning which one ran outside the fence..

Minä harhautan ja sinä nappaat herkun? I´ll distract her and you´ll snatch the catch, okay?

Jees, me handlataan tää, yhdessä! Yes, I think we are gonna make it, together we are strong!

                         Aidan takaa, aidan takaa... Meidän tytöt ja pojat. Ja aita. Jonka yksi tytöistä ylitti.                                       Our precious little girls, and boys of course.

 Niin ja mitä ruokaan ja päivän ihanuuteen tulee, niin meitähän kohdeltiin kuin kuninkaallisia! Maukas alkuruoka, pääruoka mitä mainioin joka sai vielä kumppanikseen oivan ranskalaisen valkoviinin. Ja sitten, grande finale! Tämä ihana pavlova jonka emäntä oli tehnyt minullekin sopivaksi, vegaanisena versiona... niin herkullista, niin suussa sulavaa, ja niin kauniskin vielä että oli pakko ottaa kuva ennen kuin se tuhottiin. Jo tästä pelkästään  voisi kirjoittaa oman blogin.

Grande finale! Pavlova ruusun terälehdillä ja mansikoilla koristeltuna. Ja mallia vegaani!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämäkin päivä. Kotiinlähtöä venutti ja venutti, mutta aika koitti kun tuli hyvästellä ihana isäntäperhe ja tuo suloinen koiruus. Lähdimme vatsat pullollaan hyvää ruokaa ja mieli ilosta - kuin myös haikeudesta -täynnä. Odotamme innolla vastavierailua, tulkoon se pian! Sitä odotellessa herkistelen uudelleen ja uudelleen näillä kuvilla ja tunteilla joita ne herättävät.

It all comes to an end, like this wonderful day. Did not want this moment and visit ever end but the time came for goodbyes. We left them with bulging bellies and joyful minds. Now we are waiting for them to visit us and see the girls to be re-united again.
Until then I´ll watch these photos again and again and let the motions fill my heart...

Päivästä väsynyt mutta onnellinen - Happy but tired

                               Until we see again!    kuva: Tuija Talvitie